Miten valita oikea ohjelmisto nykyään?

Teknologian kehittyminen on ollut todella nopeaa viime vuosikymmenet ja se onkin muokannut ihmisten elämää niin työssä kuin myös vapaa-ajallakin. Työelämän kohdalla tämä on vaikuttanut niin etätyön tekemisessä kuin myös tietotekniikan järjestelmien saralla. Aluksi kannattaakin luoda katsaus siihen, miten tekniikka on muuttanut elämäämme.

Kuva: Pixbay

Tekniikka monipuolistaa arjen

Teknologisia innovaatioita on tehty läpi historian, mutta monesta varmasti vaikuttaa siltä, että kehitys on ollut poikkeuksellisen voimakasta viime vuosina. Jotkut puhuvat esimerkiksi neljännestä teollisesta vallankumouksesta: tällä viitataan digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä kuvastaa sitä, miten merkittävästä asiasta on kysymys.

Olemme nähneet hurjan kehityskulun viimeisten vuosien aikana: tekniikka on muuttanut työn lisäksi myös esimerkiksi pelaamisharrastuksen eri muodot. Videopelien kehitys on ollut nopeaa ja myös nettikasinoiden, kuten esimerkiksi Mr Green casino -sivusto, määrä on kasvanut valtavasti. Tekniikan kehitys on tehnyt osaltaan nettikasinokokemuksesta entistä sujuvampaa. Lisääntynyt potentiaali heijastuu myös siinä, että pelit ovat nykyään entistä näyttävämpiä. Tekniikan kehitys on siis tehnyt vapaa-ajan harrastuksista entistä sujuvampia ja monipuolisempia. Toki ei pidä unohtaa sitä, että myös retropelit ovat edelleen monien harrastajien suosiossa – ja on toki totta, että aina ei tarvita sitä viimeisintä tekniikkaa hauskanpitämiseen. Tekniikan kehitys on luonut myös uudenlaisen kilpailumuodon pelaamisessa, eli E-urheilun, jonka suosio on kasvanut hurjasti. Pelaamisen ohessa on kuitenkin syytä pitää huolta tietoturvasta.

Teknologian vaikutus työelämään

Palataan kuitenkin teknologian vaikutukseen työelämässä. Olemme tulleet pitkän matkan siitä, kun teknologian huippua edustivat faksit ja hitaat tietokoneet. Työ on aina ollut muutoksessa, mutta teknologian kehitys on vauhdittanut sitä viime aikoina aivan erityisesti. Tärkeimpiin muutoksiin kuuluu esimerkiksi se, että työ ei ole enää sidottu aikaan ja paikkaan. Lisäksi uuden teknologian avulla ihmiset tekevät rutiinitöitä vähemmän kuin ennen. Kehitystä on tehty kaikilla rintamilla ja automaatio on ottanut huimia askelia eteenpäin. Tärkeää on huomata sekin, että teknologia on tullut myös sellaisille aloille, joita ei aikaisemmin ole välttämättä nähty teknisinä aloina. Esimerkkinä tästä toimii vaikkapa terveydenhuolto, jossa käytetään robotiikkaa entistä enemmän

Teknisen kehityksen tuoma muutos on nähtävissä myös siinä, että rutiinitöiden vähentyminen on korvautunut toisenlaisilla töillä. Asiantuntijatehtävät tulevat myös lisääntymään. Isoista trendeistä voidaan mainita vaikkapa tekoäly (AI, tulee sanoista Artificial intelligence), 3D-tulostus sekä esineien internet (IoT, Internet of Things). Näiden kaikkien kehitys vaatii uudenlaista asiantuntemusta ja näkemystä, miten niitä hyödynnetään parhaiten. Yrityksille on tärkeää osata valita oikeat ohjelmistot oikeisiin työtehtäviin ja seuraavaksi pohdimme, että mitä tekijöitä tulee ottaa huomioon.

Palkanlaskennan automatisointi esimerkkinä

Yksi aivan olennainen osa yrityksen toimintaa on palkanlaskenta ja se toimiikin jutussamme esimerkkinä. Se on myös kokenut muutoksen teknologian kehityksen myötä: nykyään se on mahdollista automatisoida entistä laajemmin. Palkanlaskentaan on nykyään saatavissa erilaisia järjestelmiä, robotiikkaa sekä tekoälyä. Jotta yritys saa parhaan lopputuloksen, on osattava valita oikea kokonaisuus näistä vaihtoehdoista.

Yleisiä ohjeita oikean ohjelmiston valintaan

Listaamme seuraavaksi muutamia yleisiä seikkoja, joita yritysten on hyvä pitää mielessään, kun he valitsevat oikeaa ohjelmistoa itselleen. Ensimmäisenä on syytä pitää ”iso kuva” mielessä, tehdä kokonaisuus itselleen selväksi ja sitten kehittää yksinkertainen suunnitelma. Tähän kuuluu sen hetken prosessin arviointi ja parannettavien alueiden tunnistaminen. Onko yrityksellä joitakin rajoitteita, joita sen tulee korjata? Voi olla hyvä idea kysyä kommenttia saman alan muilta ammattilaisilta ja selvittää, mitä ohjelmistopakettia he käyttävät. Eri tapahtumiin osallistuminen voi myös olla hyvä idea, sillä niissä voi oppia jotakin uutta. Lukeminen kannattaa aina, sanotaan, ja se pitää paikkansa myös tässä asiassa: artikkeleita lukemalla on mahdollista kuvaa markkinoiden muutoksesta. Se auttaa tulevaisuuteen valmistautumisessa. Tämän jälkeen on syytä tehdä toimintasuunnitelma.

Pointteja toimintasuunnitelmaan

Ensimmäinen selvitettävä seikka on se, että kuka tekee arvion? Hommaan kannattaa pyrkiä luonnollisesti saamaan yrityksen kannalta paras vaihtoehto. Seuraavaksi kannattaa katsoa, että millainen budjetti yrityksellä on käytössä. Ohjelmiston hintalapun lisäksi kannattaa miettiä sitä, että millainen vaikutus ohjelmistolla on yritykseen tai kokonaistoimintaan. Mikä on yrityksen aikajana? Tämä on yksi seikka, jota on pohdittava ohjelmistoa valittaessa, sillä uusi ohjelmisto vaatii koulutusta ja siihen tottumista. Yksi keskeinen seikka. on se, että yrityksen tarpeet on osattava priorisoida. Ei nimittäin ole täydellistä ohjelmistoa, joka toimii ratkaisuna kaikkeen. Kannattaa siis ottaa kokonaiskuva huomioon.

Tietoja Tony

Sivuston kehittäjä
Kategoria(t): Uutiset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

eight − one =