Pelimusiikki

Pelimusiikki on ala, joka on kasvanut valtavasti sitä mukaa, kuin tekniset mahdollisuudet ovat parantuneet ja kun peliala on kasvanut. Siinä missä aikaisemmin pelien taustalla kuului geneerinen pimputus, on nykyään monien pelien musiikkimaailma henkeäsalpaava ja kokemus ihan erillisenä osana pelistäkin. Toisaalta vanhat pelikonsolit ovat nostalgisia ja monet muistelevat niitä Super Mario Brosin tai Legend of Zeldan geneerisiä musiikkeja lämmöllä. Onpa niitä käytetty musiikkikappaleiden taustoinakin.

Pelimusiikin historia

Ensimmäiset kaupalliset videopelit eivät vielä sisältäneet musiikkia, mutta jo hittipeliksi muodostuneessa ja vuonna 1978 ilmestyneessä Space Invadersissa on taustamusiikki. Aluksi musiikin sävelsivät pelin tehneet henkilöt, joilla ei useinkaan ollut mitään musiikillista koulutusta.

Monet pelit tehtiin tuohon aikaan isolla riskillä ja lainarahalla, jonka käyttö oli tarkkaan budjetoitua. Kohtuullisilla ehdoilla tarjottavaa lainaa netistä ei vielä tuolloin ollut mahdollista saada, toisin kuin nykyään, joten lainan antajalla saattoi olla myös oma sanansa sanottavana siinä, mihin kohteisiin lainattua rahaa sijoitetaan. Kovin korkealla prioriteettilistassa ei ollut tuohon aikaan pelin musiikkiin panostaminen, saati että sen tekemisestä oltaisiin haluttu maksaa mitään ylimääräistä.

Kuitenkin 1980-luvulla tilanne muuttui, kun pelin musiikin vaikutus yleisön suosioon ymmärrettiin. Tässä vaiheessa monien pelien musiikit tekikin jo koulutettu henkilö, jolla ei muun pelin kanssa ollut osaa eikä arpaa. Esimerkiksi vuosikymmenen suosituimmalla pelikonsolilla Nintendo Entertainment Systemillä sama henkilö teki monien eri pelien musiikit, jotka ovat yllättävän hyvin kestäneet aikaa. 90-luvun alussa PC-puolella rupesi esiintymään entistä monimutkaisempia musiikkeja ja joissakin peleissä oli jo selvästi useampia kappaleita. Tekniikka mahdollisti tämän, sillä vuonna 1992 PC:lle ilmestyi nimittäin Sound Blaster 16 -äänikortti, joka tuki 44 kilohertsin 16-bittistä ääntä. Lopullisesti pelimusiikki mullistui 90-luvun puolivälissä, kun vanhat pelidisketit korvaantuivat cd-levyillä. Tässä vaiheessa myös musiikki tietenkin tuli CD-levyiltä ja antoi yhä paremmat mahdollisuudet laadukkaaseen pelimusiikkiin. Kuuluisimpia pelimusiikin säveltäjiä ovat Zelda- ja Super Mario Bros -pelisarjoille musiikin tehnyt japanilainen Koji Kondo sekä useimpiin Final Fantasy -sarjan peleihin musiikin säveltänyt japanilainen Nobuo Uematsu. Ammoisen Commodore 64 -tietokoneen pelimusiikkien tunnetuin maakari oli puolestaan englantilainen Rob Hubbard, joka teki musiikin muun muassa peleihin Action Biker, Auf Wiedersehen Monty, Monty on the Run, Skate Or Die ja Thing on a Spring. Näistä vuonna 1985 ilmestynyttä Monty on the Run -peliä pidetään ensimmäisenä pelinä, jossa sävellys on tehty ajatuksella.

Pelimusiikki nykyisin

Pelimusiikki on vuosien saatossa muuttunut peleissä mukana roikkuvasta osasta aivan omaksi tärkeäksi osa-alueeksi. Pelimusiikkiin panostetaan ja sen suunnitteluun käytetään huomattavan paljon aikaa ja resursseja. Peliyhtiöt ovat huomanneet, että tunnelmallinen ja eri tilanteisiin mahdollisimman saumattomasti sopiva musiikki on tärkeässä roolissa pelaajien kokemuksessa ja sitä kautta siinä, kuinka hyväksi peli koetaan. On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät peleistä juurikaan välitä, mutta mielellään kuuntelevat pelimusiikkia. Jopa pelien soundtrackeja myydään erikseen.  Pelimusiikin säveltäjille maksetaan hyviä palkkioita sävellyksistään ja heidän palveluksistaan suorastaan kilpaillaan. Osa onkin sidottu pitkillä sopimuksilla tiettyjen peliyhtiöiden palvelukseen.

Pelimusiikki tulevaisuudessa

Jos pelimusiikki on nykyään suuressa roolissa peleissä, niin on selvää, että tulevaisuudessa rooli on vähintäänkin yhtä suuri, jollei suurempi. Teknisiä rajoituksia musiikin suhteen ei käytännössä enää ole ja koska suurimpien pelien budjetitkin ovat niin valtavia, että musiikin suhteen ei tarvitse säästellä, on mahdollisuus tehdä niin laadukasta pelimusiikkia kuin mahdollista. Koska pelaajat yhä enenevissä määrin myös odottavat peleiltä huippuluokan musiikkia, täytyy pelien myös täyttää odotukset, sillä kilpailu on kovaa, eikä tälläkään osa-alueella ole syytä antaa tasoitusta.

Kategoria(t): Uutiset Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 − eight =